Talkootyö

Kirjallisuus- ja popkulttuuritapahtuma Kummacon järjestetään 27.-28.11.2021 Hiukkavaaratalolla Oulussa.

Kummacon on vuodesta 2015 asti järjestetty kirjallisuus- ja populaarikulttuuritapahtuma. Tapahtuma on pääsymaksuton. Tapahtuma on kasvanut tasaisesti ja viimeisin live-tapahtumamme 2019 sai 1200-1300 kävijää. Kiitos kaikille, jotka ovat mahdollistamassa tapahtumaa!

Hae työvoimaksi tapahtumaan täällä.

Talkootyö

Kummacon on vapaaehtoisvoimin järjestetty tapahtuma, jonka työvoiman muodostavat tapahtumatalkoolaiset eli vänkärit. Vänkäreiden päivittäinen työpanos tapahtumaviikonloppuna on noin viisi tuntia. Tapahtuman talkoolaisille järjestetään viikonloppuna muonitus sekä etukäteen varattuna t-paita. Kaikilla tapahtumaan osallistuvilla on mahdollista liittyä conin järjestävän Studio Korppikela ry:n jäseniksi maksutta ja nauttia jäseneduista. Järjestämme talkoolaisille kuukausittain yhteisiä tutustumisiltoja esimerkiksi pelailun tai kahvittelun merkeissä livenä tai etänä.

Vastaavat

Vastaavat muodostavat Kummaconin conitean eli pääsuunnittelijatiimin. Vastaavat toimivat oman osa-alueensa koordinaattoreina sekä mahdollisesti esihenkilötehtävissä talkoolaisille. Jotkut vastuutehtävät ovat kokopäiväisiä coniviikonlopun tehtäviä, toiset osa-aikaisia tai tapahtuvat pääosin ennen tapahtumaa, jolloin talkoilu muissa tehtävissä on mahdollista. Vastaavat kokoontuvat säännöllisesti ennen tapahtumaa yhteisiin kokouksiin.

Järjestyksenvalvonta

Mikäli et ole suorittanut järjestyksenvalvonnan peruskurssia, mutta haluat jv:ksi, Kummacon voi tarjota sinulle kuittia vastaan 100 euron hyvityksen sen suorittamisesta. Vastineeksi uudet jv:t sitoutuvat 2021-2022 välillä talkoilemaan kolmessa Kummaconin tapahtumassa, sisältäen päätapahtumaviikonlopun. Kummacon järjestää pitkin vuotta useita pienempiä tapahtumia kuten esimerkiksi Kumma Klubeja sekä yhteistyötapahtumia kirjaston kanssa.

Tapahtuman toteuttaa yhteistyökumppaneiden avustuksella Studio Korppikela ry.

Pysy ajan tasalla tuoreimmista uutisista Facebookissamme sekä Instagramissamme!